Olen Riikka Vermas, Taika-korujen omistaja. Pidän itseäni onnekkaana, koska saan työskennellä kauniiden korujen ja ihanien asiakkaiden kanssa. Sekä näin netin välityksellä että kasvotusten.

Olen aina pitänyt kauniista ja laadukkaista koruista. Aiemmin käytin valkokulta- & timantti-koruja, joista jokainen yksilö maksoi tuhansia euroja. Ongelmana oli niiden hinta. Harvalla meistä on varaa ostaa monia tämän hintaluokan koruja, ainakaan kovin usein.

Halusin kuitenkin vaihtelua koruihini. Stailata koruilla ulkoasuani. Halusin, että koruillani olisi merkitystä. Merkitystä varsinkin itselleni, mutta myös merkitystä, jota voisin korua käyttämällä viestiä ympärilleni.

Etsin aikani, mutten löytänyt haluamaani.

Halusin myös merkitystä elämääni. 16 vuoden ajan työskentelin isossa kansainvälisessä yhtiössä sekä Suomessa että ulkomailla. Ja vaikka pidin paljon työstäni, niin lopun kaiken oli aika selvää, että olin vain yksi osanen isossa organisaatiossa, joka meni junan tavoin kohti päämääräänsä. Halusin, että työlläni oli merkitystä. Halusin, että ihan oikeasti tekemisilläni olisi väliä.

 

Siksi heräsi ajatus perustaa Taika-korut. 

  • laadukkaita koruja, joiden designissa on "sitä jotakin", ”taikaa” – omaperäisyyttä ja merkitystä.
  • Koruja, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen.
  • Koruja, jotka on pääasiassa valmistettu 925 hopeasta. Lisäksi käytämme mm.
    • rodiumia, 14K puna- ja keltakultaa
    • korukiviä, aitoja makeanveden helmiä ja zirkoneita

 

Syntyi Taika-korut "Arkipäivän luksusta. Koruja, jolla on merkitystä."

Alku ei ollut helppoa.
Vaikka tiesin, mitä halusin tehdä, oli (ja on) matkalla kohti tavoitetta monia esteitä. Ne piti ratkaista yksi toisensa jälkeen.

Halusin luoda itselleni työn, jossa tekemisilläni on merkitystä. Jossa voisin jakaa merkityksellisyyttä ja hyvää mieltä eteenpäin. Kauniita koruja, joissa on "sitä jotakin" - tietenkin designissa, mutta myös ajatuksessa, jota koru viestii. Maailma tarvitsee positiivisia ajatuksia ja hyviä tekoja - nykyään ehkä enemmän kuin koskaan.

Olemme päässeet jo pitkälle. Olemme siitä hyvin kiitollisia. Matkamme kohti unelmaamme jatkuu. Tule sinäkin mukaan. Toivottavasti korumme ja ajatus niiden takana tuo sinullekin iloa elämään.

Koruterveisin

Riikka